Kasvavaa yhteyttä -dokumentin hiomista Järvenpäässä kesäkuussa 2017. Kuva: Heikki Jääskeläinen
Vastakkainasettelusta yhteyteen -asiakirja haastaa luterilaisia ja katolilaisia ja yleensä kristittyjä ottamaan vakavasti ekumenian kristillisen uskon ja kirkon toiminnan ytimeen pureutuvan ja siitä voimaa ammentavan sanoman. Sen viidestä ekumeenisesta toimintaohjeesta varsinkin neljäs ja viides ovat myös käytännön elämää haastavia: ”Luterilaisten ja katolilaisten tulisi yhdessä löytää uudelleen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin voima omalle ajallemme. Katolilaisten ja luterilaisten tulee todistaa yhdessä Jumalan armosta julistamalla evankeliumia ja palvelemalla maailmaa.”
Ekumenia on lähtökohtaisesti syvästi hengellistä (Joh. 17.21). Sellaisena se on kirkon ja yleensä ihmisten arkiseen elämään suuntautuvaa, kuten kristillinen usko yleensäkin. Suomalainen luterilais-katolinen dialogidokumentti Kasvavaa yhteyttä. Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta on hyvä esimerkki teologis-käytännöllisestä identiteettityöskentelystä. Ovathan käsittelyssä se, mikä kirkko on, ja mitä sakramentaalisesta kirkkokäsityksestä seuraa käsitykselle eukaristiasta ja virasta. Jo pitkään on tiedetty, että keskeinen hiertävä kysymys luterilaisten ja vanhojen suurten kirkkojen välisessä ekumeniassa on kysymys kirkon virasta. Siihen pureudutaan varsin perusteellisesti – unohtamatta kysymystä paavista, joka aina herättää myös tunteita – myös paavi Franciscuksen aikana.
Eroja ja yksimielisyyttä
Kasvavaa yhteyttä -asiakirja soveltaa ”eroavuudet sovittavan yksimielisyyden” menetelmää. Siinä pyritään ilmaisemaan käsiteltävään opilliseen teemaan liittyvistä uskon perustotuuksista mahdollisimman laaja yksimielisyys. Katsotaan itse asiaa jumittumatta terminologisiin ja käytännöllisiin eroihin, jos ne eivät kosketa itse asian ydintä. Tämän yksimielisyyden valossa sitten katsotaan kummankin erityiskorostuksia ja kysytään, ovatko erilaiset korostukset yksimielisyyden valossa kirkkoja erottavia.
Käsityksissä kirkosta, eukaristiasta ja virasta päädytään asiakirjassa siihen, että ilmaistun käsityksen valossa ei näyttäisi olevan kirkkoja erottavia eroja käsityksissä kirkon perusluonteesta sakramentaalisena yhteytenä Kolmiyhteisessä Jumalassa, jonka perustehtävät ovat jumalanpalvelus, todistus ja palvelu. Sakramentit toimittaa virkaan vihitty pappi tai piispa. Myös diakoninviran perusta on alttarin sakramentissa. Diakoni vihitään pyhään palveluvirkaan, vaikka hänen tehtävänkuvansa etenkin luterilaisessa kirkossa on paljolti sosiaalis-karitatiivinen. Liturginen ulottuvuus on kylläkin vahvistunut. Hankalia teemoja ovat edelleen kysymys naispappeudesta sekä se, mitä yhteys paaviin käytännössä tarkoittaisi – samoin esimerkiksi moraalikysymykset. Myös vaikkapa Marian asemasta tulee vielä keskustella.
Lähentymistä molempiin suuntiin
Keskeistä luterilaisen ja katolisen jumalanpalvelusteologian lähentymisessä on, että luterilaiset näkevät ehtoollisen Sanan ohella jumalanpalveluselämän toisena polttopisteenä entistä vahvemmin. Saarnan sekä Raamatun esillä pitämisen asema on vastaavasti vahvistunut katolisilla. Molempiin on vaikuttanut 1900-luvun liturginen liike ja vanhan kirkon liturgisen perinnön esiin nostaminen.
Ekumeenisen liikkeen korostus ”koko kirkon apostolisuudesta”, että yhteinen pappeus ja erityinen virka kuuluvat yhteen kirkon rakentumisessa, soveltuu niin luterilaiseen maallikkouden ajatukseen kuin katoliseen ajatukseen maallikkoapostolaatista. Paavi Franciscus on vahvistanut edelleen Vatikaanin II kirkolliskokouksen esiin nostamaa synodaalisuuden ajatusta. Kirkko Kristuksen ruumiina on myös Jumalan kansa ja Pyhän Hengen temppeli.
Luterilaisen maailmanliiton johdon ja paavi Franciscuksen yhteinen merkkivuoden avaus Lundissa 31.10.2016 ja merkkivuoden ekumeeninen vietto – esimerkiksi Saksassa yhteisenä Kristus-juhlana – ovat luoneet uuden toiveikkaan ilmapiirin kirkkojen yhteisellä tiellä. Suomalainen raportti Kasvavaa yhteyttä, joka liittyy kardinaali Kurt Kochin aloitteeseen vuodelta 2011, on keskeinen rakennuspalikka tähdättäessä luterilais-katoliseen yhteiseen julistukseen kirkosta, eukaristiasta ja virasta, joka merkitsisi ratkaisevaa askelta kohti ehtoollisyhteyttä. Ekumenia tähtää siihen, että ”maailma uskoisi”. Todistus tarvitsee yhteyttä ja palvelun mieltä.
Tomi Karttunen
johtava asiantuntija, teologia ja ekumenia