Selkokuva uskontunnustuksen kohtaan ”Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, ja Pyhään Henkeen”.
Messun selkomukautuksessa johdanto synnintunnustukseen alkaa ytimekkäästi: ”Jumala on.” Riittääkö tämä luonnehtimaan kaikkein olennaisinta Jumalasta? Vanhan testamentin kuvaus Jumalasta on samansuuntainen: ”Minä olen se, joka olen.” Jumala on. Kaikki muut yritykset kuvata Jumalaa ovat likiarvoja. Ne ilmaisevat jonkin ulottuvuuden Jumalasta. Aina jää jotakin salatuksi.
Kun kirkon selkosivuja alettiin uudistaa kaksi vuotta sitten, työ aloitetiin messun ja kirkollisten toimitusten tekstien miettimisestä. Työ oli nimenomaan teologista pohdintaa. Liturginen kieli on kommunikoinnin kieltä, ei dogmien määrittelyä. Messussa dialogisuuden tulee toimia joka suuntaan, sekä ihmisten kesken että ihmisen ja Jumalan välillä. Selkokieli antaa ajatukselle aikaa ja tilaa kuulostella sisältöä. Muutamat, tarkoin harkitut sanat ilmaisevat asioiden ytimen.
Haasteena on liturgisen selkokielen rekisterin löytäminen ja säilyttäminen. Liturginen kielihän tiivistää yhteen vuosisataisen uskon tulkintaperinteen. Esimerkiksi rukousten loppuformelit sisältävät hyvin paljon. ”Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden” sisältää lähes koko toisen uskonkappaleen. Selkomukautuksessa päivän rukous sai tällaisen muodon: ”Jeesus on Kristus, Jumalan Poika. Siksi rukoilemme sinua Jumala.”
Evankeliumien selkomukauttaminen on hieman helpompaa. Niissä on useimmiten kyse kertomuksesta, ja silloin riittää, että tarina etenee johdonmukaisesti. Vanhan testamentin runollisten tekstien tai Paavalin kirjeiden mukauttaminen selkokielelle on haasteellisempaa. Niissä pitäisi säilyttää tyyli ja rytmi.
Jos Jumalan olennaisin piirre on oleminen, voisiko se olla olennaisinta myös ihmiselle? Vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten kanssa työtä tehneet papit ovat korostaneet ”olemisen teologiaa”. Sanat eivät silloin sovi tai riitä kommunikoinnin välineiksi. Kuva voi välittää jotakin, kosketus vielä enemmän. Olemisen teologiassa saa laittaa koko luovuutensa ja uskalluksensa käyttöön. Samalla siinä ollaan elämän ytimessä, olemisen ytimessä.
Kädet kertovat Jumalan kolmesta persoonasta
Mitä Jumalasta tiivistää kuva käsistä, joissa on maapallo? Kuvaako kyyhkynen vai liekki paremmin Pyhää Henkeä? Vai voisivatko Pyhää Henkeä ja sen toimintaa kuvata myös kädet, jotka muodostavat linnun? Perinteisesti Jumalan kolmea persoona on totuttu kuvaamaan seuraavilla symboleilla: Jumalan symboli on silmä, Jeesusta kuvataan useimmiten joko krusifiksilla tai valkoiseen kaapuun pukeutuneena hahmona. Pyhän Hengen tutut symbolit ovat liekki ja kyyhkynen.
Kuvakirjoitettu messu -työryhmä, johon kuuluivat kehitysvammaistyön pappi Maarit Nuopponen, kehitysvammaistyön diakoni Mari Tyynelä ja puhevammaisten tulkki Kirsti Salonen, päätyi korostamaan sitä, että Jumalan kolme persoonaa ovat eläviä ja toimivia. Sen tähden uusissa selkokuvissa Jumalan eri persoonia symboloivat perinteisten kuva-aiheiden lisäksi kädet. Ne kuvaavat kunkin persoonan olemusta ja merkitystä.
Vanhin kuva Jumalasta on käsi. Selkokuvissa mukaan on tuotu maapallo. Jumalasta on kaksi erilaista kuvaa: kädet, jotka pitävät maapalloa lujassa, turvallisessa otteessa sekä toinen kuva, jossa maapallo on Jumalan kämmenellä ja toinen käsi siunaavasti sen yllä. Kädet kuvaavat Luojaa ja luomista – maailma ja ihminen moninaisuudessaan ovat Jumalan käsityötä. Jumalan huolenpito ja kaikkivaltius näkyvät siinä otteessa, jolla Hän pitää maailmaa käsissään. Toisessa kuvassa Jumala pitää maailmaa turvallisesti kämmenellään: ”Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.” Siunaava käsi maapallon yllä vakuuttaa Taivaan Isän huolenpidosta.
Kaikissa Jeesuksen kuvissa olennaista ovat kädet. Perinteisessä Jeesus-hahmossa kädet on levitetty siunaavaan tai kutsuvaan asentoon. Krusifiksissa on lävistetyt kädet, ja ylösnoussutta Kristusta kuvaavat kädet, joissa on naulojen jäljet. Ylösnousemuksen jälkeenhän Jeesus tunnistettiin haavoistaan, ne olivat jäljellä myös ylösnousemusruumiissa.
Vaikeinta selkokuvien suunnittelussa on ollut Pyhän Hengen kuvaaminen. Perinteiset symbolit – kyyhkynen ja liekki – liittyvät Uuden testamentin kertomuksiin. Raamatun kertomuksia tuntemattomalle on vaikeaa yhdistää kumpaakaan symbolia Pyhään Henkeen.
Käsi-teemaa pohdittiin monelta kannalta. Pyhä Henki vaikuttaa uskoon, synnyttää kirkon ja rakentaa yhteyttä. Toisiinsa liittyneet kädet olivat pitkään ajatuksissamme. Sitten syntyi idea yhdistää kyyhkynen ja kädet. Viittomakielessä lintu viitotaan yhteen liitetyillä käsillä. Tässä kuvassa on siis mukana myös ajatus siitä, että Pyhä Henki yhdistää.
Kaikki kolme käsikuvaa voidaan yhdistää myös kolmioksi kuvaamaan kolminaisuutta. Jumalan kädet tulevat ylhäältä, Jeesuksen ja Pyhän Hengen kädet kolmion alakulmista. Myös käsien hieman erilainen värisävy korostaa sitä, että kyseessä on kolme eri persoonaa. Kädet ovat se yhdistävä tekijä.
Uudet selkokuvat ovat ladattavissa Kirkon kuvapankista, josta ne löytyvät hakusanalla ”selkokuva”.
Riitta Kuusi
asiantuntija
Kirkkohallitus, Jumalanpalvelus ja yhteiskunta