Kuva: Arto Takala / Pöytyän seurakunta
Kirkko on päättänyt arvioida päätöstensä vaikutukset lapsiin. Valtion ja kuntien puolella vastaavaa säännöstä saadaan odottaa vielä tovi. Kirkko on etulinjassa tulevaisuuteen, ei jälkijunassa menneessä.
Sana muuttuu lihaksi seurakunnissa.
Sain alkuvuodesta esimerkin kirkon lapsivaikutusten arvioinnista. Yhdessä seurakunnassa lapsivaikutusten arviointi oli tiivistetty koskemaan kaikkia kyseisessä toimielimessä tehtyjä päätöksiä ilman sen suurempaa tuskaa vaikutusarvioinnin sisällöstä: ”Todetaan, että kokouksessa tehdyt päätökset eivät estä lasten oikeuksien toteutumista seurakunnan toiminnassa.”
Muuttuiko sana lihaksi? Tuliko otetuksi huomioon kirkon ohjeistukset lapsivaikutusten arvioinnista? Tai ehkäpä luottamushenkilöt ja työntekijät olivatkin ottaneet ohjenuorakseen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oppaat? Vai oliko taustalla lasten kuuleminen ja sen kautta saatu ymmärrys päätösten lujuudesta?
Ei. Laiskuuttahan tuo. Välinpitämättömyyttä ja hengen velttoutta. Kuin oltaisiin Reilun kaupan seurakunta, mutta pöydän alta juotaisiin Saludoa.
Mitä lasten todellisuudet tarkoittavat kirkolle?
Kirkon arjessa ja lasten todellisuudessa mitataan, mikä merkitys on lapsivaikutusten arvioinnilla. Ei liturgiaa liturgian vuoksi. Vaikutuksia on syytä arvioida suhteessa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen ja kirkon tavoitteisiin lapsiin liittyen.
Tehtävä ei ole helppo, mutta se on välttämätön. Mikäli lasten, alle 18-vuotiaiden, todellisuuksia ei oteta todesta, huomaamme tekevämme edelleen liturgista uudistusta, kun kirkkokansa kaikkosi paikalta jo aikaa sitten.
Vaikutusarvioinnissa oleelliseksi nousee tietomme lasten elämästä. Kyse ei ole aikuisten mielipiteistä, vaan lapsen kokemustiedon arvostamisesta. Meidän aikuisten on herkistyttävä kuulemaan ja kuuntelemaan. Työtekijälle vaikutusten arviointi on avain ammatillisesti uskottavaan työhön ja jatkuvaan oppimiseen.
Lapsiasiavaltuutetun toimisto kiinnittää alati huomiota tietopohjan ohuuteen lapsia koskien. Tämä on tilanne erityisesti pienimpien lasten osalta. Toisaalta tietoa, jota on, käytetään liian vähän.
Tiesitkö esimerkiksi, että 15-vuotiaista pojista joka kahdeksas ei osaa lukea Suomessa? Tiesitkö, että koulussa kiusatuiksi tulleista ja kiusaamiseen osallistuneista 70 % arvioi, ettei kukaan aikuinen puuttunut? Tiesitkö, että ammatillisen puolen opiskelijatytöistä joka kolmas kohtaa seksuaalista väkivaltaa?
Mitä esimerkiksi edellä oleva tarkoittaa kirkon työn kannalta?
Lapsista näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään. Muuttuuko sana lihaksi? Onko lapsivaikutusten arviointi muutakin kuin pakkopulla ja esityslistan pidennys muutamalla rivillä?
Vai avaako se meidän aikuisten silmät? Avaako lapsivaikutusten arviointi kirkon tulevaisuuden?
Tuomas Kurttila
Lapsiasiavaltuutettu
Lapsi vuosina 1978–1996
TM