Vilho Vähäsarja sai pappiskutsumuksen jo 3-vuotiaana, muttei silti kokenut opiskeluaikoina olevansa riittävän hyvä ihminen papin virkaan. Papin työtä Lapissa ja rajaseuduilla hänellä on nyt kuitenkin takanaan 37 vuotta. Millainen on tämä toukokuussa eläkkeelle jäävä mies, joka toimittaa jumalanpalvelukset, kasteet, vihkimiset ja hautaan siunaamiset myös saameksi, ja kohtaa ihmisiä tarvittaessa ruotsiksi, saksaksi ja englanniksi? Mies joka kipuaa hääseurueiden kanssa tuntureiden huipulle, on perustanut turistipappipankin ja palvelee laskettelukeskuksissa niin herroja kuin duunareitakin?
Kuka olet, mitä teet ja millainen on ollut polkusi turistipapin hommiin?
Olen Tunturi- Lapin turistipappi ja Muonion seurakuntapastori Vilho Vähäsarja. Virka vie Kilpisjärveltä aina Kittilän Lainioon saakka Enontekiön, Muonion, Kolarin ja Kittilän seurakunnissa. Matkaa pituussuunnassa kertyy yhteensä noin 300 kilometriä. Asun alueen ”keskuksessa”, Muonion Kätkäsuvannon kylässä.
Tulin Lappiin vuonna 1989 Läntisen rajaseutupiirin rajaseutupapin ja turistipapin virkaan. Se lakkautettiin vuoden 1998 alusta, kuten muutin rajaseututyön virat.
Siirryin tuomiokapitulin alaisuudesta Muonion seurakunnan työntekijäksi. Hallinto muuttui, mutta virka säilyi, sillä kirkolliskokous on varannut vuosittain täyden määrärahan tätä virkaa varten. Syynä se, että virka palvelee kirkollista matkailutyötä Tunturi- Lapin alueella.
Millä tavalla työsi eroaa tavallisesta seurakuntapapin työstä? Mitkä ovat turistipapin työn ilot ja murheet? Mikä on erityisen kiehtovaa työssäsi, mikä raskasta?
Turistipappina olen vihkinyt kymmeniä, ellei peräti satoja, pariskuntia tuntureilla ja metsissä. Tutuiksi ovat tulleet esimerkiksi seuraavat huiput: Taivaskero, Pyhäkero, Haltia, Saana, Olos, Levi ja Kellokas. Joskus siinä on fysiikka joutunut kovalle koetukselle.
Kerran Taivaskerolle kivutessa hikoilin niin paljon, että perillä piti vääntää aluspaita kuivaksi. Oli kuin se olisi tullut suoraan pyykkikoneesta. Myöhemmin selvisi, että kaikki hääseurueen jäsenet olivat tunturisuunnistuksen ammattilaisia.
Ainoa murhe työssäni on ollut se, ettei yksi mies ehdi kaikkiin tarpeellisiin rientoihin. Onneksi olen saanut luotua hyvän apujärjestelmän, joka helpottaa suuresti työtäni. Minulla on tunturipappipankki, johon kuuluu runsaat 70 vapaaehtoista pappia eri puolilta Suomea. Heistä noin neljännes on aktiivisia toimijoita.
Työalueeni on huomattavasti suurempi kuin keskivertoseurakunta. Muoniossa ja Enontekiöllä teen toki tavallista seurakuntatyötäkin. Kastan, vihin, hautaan ja toimitan messuja. Enontekiöllä olen hoitanut kaksikymmentä vuotta myös saamenkielistä toimituksia.
Kerro lisää turistipappipankista!
Aloitin tämän talkoojärjestelmän luomisen 1990 – luvun puolivälissä. Aluksi papit asuivat Ylläksellä asuntovaunussa. Kun Pyhän Laurin kappeli valmistui 1999, he majoittuivat kappelin sakastissa. Muutama vuosi myöhemmin saatiin vapaaehtoisten käyttöön rivitalokaksio Espoon ja Kauniaisten seurakuntien hyvällä avulla. Nykyisin kaksio on Kolarin seurakunnan omistuksessa.
Tunturipapit palvelevat viikon kerrallaan hoitaen viikkomessun, sunnuntaihartauden sekä mahdolliset muut tilaisuudet vihkimisineen ja sielunhoitokohtaamisineen. Papit ovat olleet hyvin aktiivisia. Erityisesti kevättalven viikot menevät kaupaksi välittömästi, kun ne avataan hakuun. Huhtikuussa tunturipapit palvelevat myös Kilpisjärvellä.
Kirkko voisi kehittää tätä talkootyötä ainakin sen verran eteenpäin, että vapaaehtoisille maksettaisiin matkat. He eivät pyydä palkkaa. He saavat työtään vastaan vain asunnon ja hissilipun.
Ovatko jotkut asiat, tapahtumat tai kohtaamiset turistipapin työuran varrelta jääneet erityisen lähtemättömästi mieleesi?
Mieliinpainuvimpia tapahtumia ovat olleet jouluyön kansainväliset hartaudet Iso- Ylläksellä ja Äkäslompolossa, joskus -35 pakkasessa. Paikalla on ollut parhaimmillaan jopa 500 – 600 henkilöä. Hartaudessa olen lukenut jouluevankeliumista osia saameksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi, muinaiskreikaksi ja latinaksi.
Kahdenkymmenen kolmen vuoden aikana olen saanut luoda verkoston, jonka avulla olen voinut palvella pappina myös Tunturi- Lapin yrittäjiä. Siitä on ollut hyötyä mm. erityistapahtumien järjestämisessä.
Miten perhe on sopeutunut töihisi?
Rakennutimme tänne omakotitalon Kätkäjärven rantaan vuonna 1990. Olemme viihtyneet hyvin eikä ainakaan tällä hetkellä ole suunnitelmia muuttaa etelään. Puoliso, Marja, on uskonnon, filosofian ja psykologian opettajana Muonion lukiossa ja yläasteella vielä muutaman vuoden ajan. Kaikki kolme lastamme ovat aikuisia. He ovat muuttaneet kotoa pois parikymmentä vuotta sitten. Lastenlapsia on neljä.
Millaisen arvon annat turistipapin työlle?
Muuan suuren kaupunkiseurakunnan kirkkoherra sanoi minulle kerran Ylläksellä: ”Miten nuo meidän teollisuusherrat eivät koskaan käy kotipaikkakunnan kirkossa, mutta täällä minä näen ne joka vuosi kappelissa?” Lomalla on helppo tulla kirkkoonkin, ei ainoastaan hiihtoladulle tai kapakkaan.
Tälle työlle, jota olen tehnyt yli 23 vuotta, on suuri tarve. Toivon, että Muonion seurakunta saa jatkossakin vuosittaisen talousarviomäärärahan tätä virkaa varten kokonaiskirkon budjetista.