Palvelevan puhelimen juuret ulottuvat Englantiin. Elettiin vuotta 1953, jolloin lontoolainen anglikaanipappi Chad Varah huolestui paikallisista itsemurhaluvuista. Hän ei jäänyt odottamaan, että joku tekisi jotain, vaan laittoi rohkeasti puhelinnumeron lehteen ja sen oheen kehotuksen soittaa, ennen kuin päättää tappaa itsensä.
Apua kaipaavia ihmisiä ilmaantui niin paljon, että tehtävästä selviäminen olisi käynyt mahdottomaksi, ellei apua tarvitsevien ihmisten rinnalle olisi ilmoittautunut halukkaita ihmisiä auttamaan toisia. Ehkäpä pappi Varah ei apua tarjotessaan arvannut, millaiseen hommaan lähti, mutta hänen toimestaan avun tarvitsijat ja apua tarjoavat saivat kohtaamisen mahdollisuuden.
Tarvetta kuuntelijoille on jatkuvasti
Auttamisen ketju jatkuu yhä vuosikymmenten jälkeen, eikä avun tarve ole vähentynyt. Palvelu rantautui Suomeen vuonna 1964. Päivystyspisteet ovat vuosien saatossa laajentuneet kattamaan suomineidon kiireestä kantapäähän. Toimipisteitä on 35 paikkakunnalla. Puhelinkeskusteluja käydään vuosittain 65 000. Kaikki halukkaat eivät pääse läpi, sillä soittoyrityksiä kirjataan huomattavasti enemmän. Viime toimintakauden tilastojen mukaan soittoyrityksiä oli 180 000. Palvelu on vuosien saatossa pysynyt hyvin kiinni ajan virrassa. 2000-luvulla mukaan on tullut verkkoauttaminen eli Palveleva netti. Uusinta uutta on päivystäminen myös kirkon chatissa.
Palveleva puhelin ja -netti tarjoavat kuuntelu- ja keskusteluapua, johon kuka tahansa voi ottaa yhteyttä. Yhteydenottajalla on mahdollisuus jakaa mieltään painavia asioita ja purkaa taakkaansa vapaaehtoiselle, tehtävään valitulle ja koulutetulle ihmiselle. Palvelu tarjoaa yhteyden toiseen ihmiseen, joka ottaa vakavasti ja suostuu pohtimaan yhteydenottajan elämänkysymyksiä avoimesti ja arvottamatta.
Päivystäjillä on käytössään oma elämänkokemuksensa elämän arvaamattomuudesta. Päivystäjät jakavat yhteydenottajan kanssa pienen palan hänen arkeaan. He tietävät, että suuriin tekoihin ei pystytä eikä kenenkään elämä tule kokonaan autetuksi yhdellä puhelin – tai nettikeskustelulla. Pienessä hetkessä riittää usein se, että joku kuuntelee ihmisen sen hetkistä tilannetta.
Elämän kaikki puolet kuuluvat puheluissa
Suomessa kuuntelijoita on ollut tarjolla jo viisikymmentä vuotta. Kun lukee tai kuulee palvelun perustamishistoriaa eri puolilta Suomea, miltei kaikkialla itsemurhat ovat olleet kimmokkeena toimipisteen perustamiselle. Nykyään yksinäisyyden kysymykset nousevat suurimmaksi yhteyden oton aiheeksi. Yksinäisyys on monen keskustelun taustalla, vaikka sanaa yksinäinen ei mainittaisikaan.
Päivystäjät kuulevat sellaisten ihmisten tarinoita, joiden olemassaolosta kukaan muu ei välitä tai olosuhteista, joista kukaan muu ei saa kuulla tai tietää. Yksinäisyyden taustalla leijuu monenlaista huolta. Arkisen elämän hädällä on hyvin yksinäiset kasvot. Yksinäisyys voi olla tappavan musertavaa. Mietipä, miten yksin ihminen on silloin, kun hän jakaakseen oman arkensa kysymyksiä ottaa yhteyttä tuntemattomaan ihmiseen, usein toistuvastikin illasta toiseen.
Kaikkialla maailmassa puhelinauttajat joutuvat vastatusten häiriökäyttäytymisen kanssa. Siitä ei ole vapaa myöskään Palveleva puhelin. Palvelun tärkeä periaate on nimettömyys. Se on kaksiteräinen miekka, joka tuo mukanaan puhelinauttamisen lieveilmiöt, muun muassa seksiaddiktien yritykset päästä toteuttamaan fantasioitaan.
Tärkeämpää on kuitenkin huomioida, että nimettömyyden suoja madaltaa yhteydenottajan kynnystä nostaa luuri tai kirjoittaa viesti elämän kipeimmissä tai jopa hävettävimmissä kysymyksissä. Päivystäjä joutuu usein pois omalta mukavuusalueeltaan. Palvelu siis haastaa päivystäjänsä, mutta yhtälailla se avartaa näkemään, miten ja millaisissa olosuhteissa ihmiset maassamme elävät.
Vastuullinen vapaaehtoistehtävä
Palveleva puhelin ei tässä laajuudessaan toimisi ilman vapaaehtoisia toimijoita. Palveleva puhelin on kirkon auttava puhelin, joka toimii koulutettujen vapaaehtoisten varassa. Tehtävässä toimiessaan päivystäjät toteuttavat kristityn kutusumustaan palvelemalla lähimmäistään. Palvelevassa puhelimessa on kautta aikojen satsattu vapaaehtoisista huolehtimiseen koulutuksen, virkistyksen ja tukemisen kautta.
Vuosien varrella keskustelunaiheet ovat monipuolistuneet sekä monimutkaistuneet. Siitä huolimatta vapaaehtoiset päivystäjät ovat edelleen Palvelevan puhelimen ja verkkoauttamisen kantava voima. Päivystäjät ympäri Suomea asettuvat soittajaa varten, kuulemaan ja keskustelemaan, joka ikinen ilta. Pappi Varahin tavoin he valmistautuvat tuntemattomaan. Koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää. Varmaa on vain se, että puhelin soi.
Tuula Haataja
Palvelevan Puhelimen toiminnanohjaaja
Kajaanin seurakunta
—
Palvelevan puhelimen juhlakirja Yhteys toiseen ihmiseen Sakastin julkaisutietokannassa – lataa pdf