Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
Tunnetut historioitsijat Arnold Toynbee (1889–1975) ja Lynn White (1907–1987) esittivät aikoinaan, että juutalais-kristillinen perinne on vaikuttanut osaltaan nykyisen ympäristökriisin syntyyn. Heidän mukaansa kristinuskon voitto mahdollisti ihmisen nousun luonnon yläpuolelle ja sitä kautta luonnon riiston. Vaikka väite on jossain määrin yksioikoinen, se sisältää epäilemättä osatotuuden. Kristikunnan historiasta ja nykyajasta löytyy onneksi myös esimerkkejä teologiasta ja teoista, joissa on mukana vahva ekologinen tietoisuus. Ekologian ja teologian kohtaamisesta on syntynyt ekoteologiaa.
Luomakunta elää Jumalassa
Sekä idän että lännen kristillisen mystiikan perinteissä löytyy aineksia, jotka liittyvät varsin vahvasti ekologiseen elämäntapaan. Useiden mystikoiden näkemys on, että luomakunta on ikään kuin upotettu Jumalaan ja luomakunta elää Jumalassa. Tällöin luomakunnan ja Jumalan suhde on koettu ja nähty erityisen vahvana. Jumala ei ole luomakunnasta ”kaukana ja erillään”. Tällaista ajattelutapaa kutsutaan panenteismiksi, joka on eri asia kuin panteismi. Panteismissahan Jumala tai jumaluus samastetaan kokonaan luontoon.
Historiasta nousee mieleen heti kaksi tunnettua nimeä, jotka edustivat omana aikanaan ekoteologiaa. Hildegard Bingeniläinen (1098–1179), tunnettu mystikko ja oppinut Reininmaalta, kuvasi suorastaan aistillisesti luomakunnan kauneutta ja vahvaa kokemusta siitä, miten koko luomakunnan läpäisee jumalallinen elämänvoima. Tästä elämänvoimasta Bingeniläinen käytti nimitystä viriditas, joka merkitsee ”jumalallista luonnon vehmautta ja voimaa”.
Franciscus Assisilainen (1181 tai 1182 –1226), joka on julistettu luonnonsuojelun pyhimykseksi, ilmensi tunnetussa Aurinkolaulussaan syvää kunnioitusta ja yhteyttä kaikkeen luontoon. Ihmisen rooli Aurinkolaulun hengen mukaan on olla luomakunnan vaalija ja osa luomakuntaa. Fransiscuksen ja fransiskaanien elämäntapa oli radikaalia sitoutumista siihen hengelliseen näkemykseen, jossa luomakunta nähtiin arvokkaana lahjana. Lahja on annettu vastuulliseen käyttöön, eikä sitä saa turmella.
Ympäristöasiat esillä kirkkojen työssä
Fransiskaanit esittivät myös terävää kritiikkiä nousevaa kapitalismia ja rahataloutta kohtaan, kuten TT Pauli Annala on todennut. Suomessa fransiskaanista hengellistä perintöäpitää esillä vuonna 2010 perustettu San Damianon osuuskunta. Tätä perintöä voi luonnehtia kokonaisvaltaiseksi ja ekoteologiseksi. Osuuskunta on itsenäinen yhteisö, joka palvelee esimerkiksi ev.lut. seurakuntien työntekijöitä.
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto (SKY) on ollut ensimmäisiä tahoja, joka Suomessa piti esillä ympäristöasioita ja vihreää ajattelua. Myös Taizé-liikkeeseen kuuluu ekologinen ulottuvuus. Uusi esimerkki ympäristöasioiden huomioimisesta seurakuntatyössä on Vihreät riparit, joiden ohjelmaan kuuluu ympäristökasvatusta ja ekoteologisia teemoja.
Kirkkojen maailmanneuvoston 1980-luvulla aloittama ekumeeninen prosessi, ”Oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys” (ORLE) sitouttaa kirkkoja ympäristöasioiden edistämiseen. Saksassa erityisesti evankelinen kirkko on vuosien ajan toiminut aktiivisesti ympäristöasioiden hyväksi. Niin ikään Yhdysvalloissa evankelikaalisessa progressiivisessa liikkeessä on kiinnitetty huomiota ekologisten kysymysten tärkeyteen enenevässä määrin. Kirkoista löytyy monia hyviä esimerkkejä teologiasta ja toiminnasta, joissa näkyy vihreä elämän väri.
Lue lisää Sakastista: Kirkon ympäristötyö
Aiemmin Kirkonkellossa: Vihreällä riparilla keksitään ekoteot itse
Jussi Sohlberg
Kirkon tutkimuskeskus, tutkimuskoordinaattori