Arvio henkilöstörakenteen tarkoituksenmukaisuudesta ja muutostarpeista sekä henkilöstötilinpäätöksen vaikutukset Henkilöstörakenne on aika hyvä ja riittävä. Muutostarvetta kuitenkin on joittenkin mielestä: Akat sanoo, että Minun henkilöstörakenteeni tarvitsee painon pudotusta, mutta siitä on turha minua syyttää, kun kuitenkin Pätysen Pito-, Kukka- ja Hautauspalvelu Ky:n ruoissa on niin paljon rasvaa, maun kuitenkin ollessa hyvä, varsinkin sen jälkeen kun Pätysen vanha emäntä saatiin pois keittiöstä ja Kunnalliskotiin. Vaikutuksia ei ole voitu testata, kun ehdottaessani toissa vuonna henkilöstötilinpäätöksen tekemistä, niin Henkilöstö ei toimittanut Minulle kaikkia kuitteja eikä selvityksiä, vaikka ne olisi ihan helposti saanut veroilmoituksen liitteistä, joten en saanut mitään yhteistä tilinpäätöstä tehdyksi, semminkin kun seurakuntamestari Singerin mies Valto sanoi, että hittoako heidän ruokalaskunsa sille rovastinpakanalle kuuluvat, vaikka en ole edes rovasti. Enkä pakanakaan.
Jatkuu...