Globaali ilmastonmuutos vaikuttaa jo voimakkaasti luontoon ja ihmisiin kaikkialla, myös meillä Suomessa. Erityisen uhkaava tilanne on alueilla, joilla asuu alkuperäiskansoja – myös meillä Suomessa.
Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa tunnustettu alkuperäiskansa, ja arktisilla alueilla ilmasto lämpenee huomattavasti muuta maailmaa nopeammin vaikuttaen jo nyt haitallisesti kasvien, eläinten ja ihmisten elinolosuhteisiin. Myös globaali poliittinen ilmaston muutos koskettaa uhkaavasti meitä kaikkia. Suomessa koemme lähikosketuksessa erityisesti rajanaapurimme Venäjän sotaisan aggression, joka johti hyökkäys- ja tuhoamissotaan Ukrainassa helmikuusta 2022 alkaen. Näiden molempien globaalien muutosten erilaisille kosketuskepinnoille perustettiin Altalla Pohjois-Norjassa 11.9.2024 uusi pohjoismainen, Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisten hiippakuntien muodostama Pohjoiskalotin kirkkojen verkosto edistämään Pohjolan ympäristön ja ihmisten yhteisiä asioita ja hyvinvointia sekä ylläpitämään kirkollista yhteyttä ja vuorovaikutusta.
Uusi pohjoismainen Pohjoiskalotin kirkkojen verkosto ei syntynyt tyhjästä. Sillä on pitkä ja kunniakas taustahistoria ajassa ennen poliittisessa ilmastossa tapahtunutta rajua muutosta.
Sydänten ekumeniaa: Barentsin kirkkojen neuvosto
Vuonna 1996 perustettiin Barentsin kirkkojen neuvosto, jossa pohjoismaisten hiippakuntien – Oulun evankelis-luterilaisen ja Oulun ortodoksisen, Nord-Hålogalandin ja Sør-Hålogalanin (Norja) sekä Luulajan (Ruotsi) hiippakunnan – lisäksi ovat kuuluneet Venäjältä Murmanskin, Arkangelin ja Petroskoin ortodoksiset hiippakunnat sekä Inkerin kirkko. Neuvosto määritteli tehtäväkseen edistää kirkkojen välistä ymmärrystä Barentsin alueella, tarjota keskustelufoorumi alueen kirkoille erilaisissa kirkollisissa asioissa ja edistää alueen kouluttavien laitosten yhteistyötä.
Neuvostolla on ollut aivan viime vuosiin saakka merkittävä rooli kirkollisten yhteyksien luojana ja ylläpitäjänä Pohjoisessa – erityisesti, kun puhutaan yhteyksistä pohjoismaisten hiippakuntien ja Venäjän ortodoksisten hiippakuntien välillä Barentsin alueella, Inkerin kirkkoa ja sen Petroskoin rovastikuntaa unohtamatta. Yhteyksien vaalimisen ohella varsinkin ympäristökysymykset sekä alkuperäiskansojen, luonnollisesti erityisesti saamelaisten elämästä nousevat kysymykset ovat olleet keskeisesti neuvoston asialistalla. Vastavuoroinen jumalanpalveluselämään tutustuminen ja pyhiinvaelluksen tyyppisten matkojen sekä lasten- ja nuorten tapahtumien järjestäminen ovat olleet elimellinen osa toimintaa. Resurssiensa puitteissa neuvosto on pyrkinyt tukemaan seurakuntien ja kirkon jäsenten välistä kohtaamista.
Neuvosto on edustanut luonteeltaan virallista hiippakuntatason ekumeniaa, mutta se ei ole ollut opillisten kysymysten käsittelyn foorumi. Sen sijaan painopiste tietoisesti haluttiin pitää jo alusta saakka pohjoisen ihmisten arkista elämää ja yhteisiä haasteita koskevissa asioissa ja niiden keskinäisessä jakamisessa.
Toiminnalla oli hyvät ja inhimilliset, ihmiskasvoiset lähtökohdat: yhteydet pohjoismaisten hiippakuntien ja Venäjän ortodoksisten hiippakuntien välillä alkoivat kehittyä perustuen luottamukseen, joka rakentui ensin Nord-Hålogalandin piispan Ola Steinholtin ja Murmanskin metropoliitta Simonin välille mutta laajentui pian koko pohjoisen piispakuntaa ja muita toiminnassa mukana olleita yhdistäväksi vastavuoroiseksi luottamukseksi.
Syntyi käsite pohjoisesta ”sydänten ekumeniasta” joka oli vahvempaa kuin erityisesti 2010-luvulla voimistumaan alkaneet poliittiset ja kirkkopoliittiset jännitteet, jotka johtivat siihen, että Moskovan patriarkaatti katkaisi viralliset yhteydet Ruotsin ja Norjan luterilaisiin kirkkoihin näiden samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoa koskevien päätösten vuoksi. Ylimmän tason viralliset oppikeskustelut myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välillä päättyivät samansisältöisestä syystä vuonna 2014.
Barentsin kirkkojen neuvosto oli pitkään kansainvälisestikin hyvin poikkeuksellinen virallisen ekumeenisen kanssakäymisen foorumi, jossa Venäjän ortodoksisen kirkon edustajat metropoliitan johdolla istuivat saman pöydän ääressä ja toimivat yhteistyössä kaikkien pohjoismaisten kirkkojen kanssa.
Toisin kuin ympäristöä uhkaavassa globaalissa ilmastonmuutoksessa, jonka vaikutukset tuntuvat ensin voimakkaimmin pohjoisilla arktisilla alueilla, globaalin poliittisen ilmaston muutoksen ensimmäiset Venäjältä saapuvat virtaukset eivät heti vaikuttaneet pohjoisessa. Pohjoiseen nuo virtaukset saapuivat täydellä voimallaan vasta kun Ukrainaan iskeytyvien venäläisten pommien räjähdysten ja niiden aiheuttaman järkytyksen aallot pyyhkivät yli Euroopan aina sen pohjoisimpia osia myöten – ja Venäjän ortodoksinen kirkko patriarkka Kirillin johdolla asettui yksiselitteisesti ja koko arvovallallaan tukemaan hyökkäyssotaa ja verenvuodatusta Ukrainassa. Myös Murmanskin metropoliitta oli vaihtunut vuonna 2019, kun metropoliitta Simon oli vapautettu tehtävästään ja siirretty Moskovan liepeille eläkepäiviä viettämään. Samalla päättyi varsinainen ”sydänten ekumenian” aika, sillä metropoliitta Simon oli ollut sen henkilöitymä ja takuumies Venäjällä.
Helmikuussa 2022 sydämet lopulta myös särkyivät, ennen kaikkea Venäjän aloittamien massiivisten sotatoimien ja ukrainalaisten hädän vuoksi, mutta paikallisemmin myös siksi, että metropoliitta Simonin seuraajaksi asetettu metropoliitta Mitrofan osoittautui jopa poikkeuksellisen kiivaaksi ja kovasanaiseksi sodan kannattajaksi.
Maaliskuussa 2022 Pohjoismaiden pohjoisten hiippakuntien piispat jäädyttivät yhteisellä päätöksellä suhteet Venäjän ortodoksiseen kirkkoon Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan seurauksena. Samalla Barentsin kirkkojen neuvoston toiminta keskeytettiin vuoteen 2024, jolloin sen tulevaisuutta olisi mahdollista arvioida uudelleen. Neuvoston toimintatauon aikana yhteistyötä pohjoismaisten hiippakuntien kesken päätettiin kuitenkin jatkaa, ilman Venäjän kirkkojen edustusta, nimellä ”Pohjoiskalotin kirkollinen yhteistyöverkosto”, sillä pohjoisia hiippakuntia yhdistävät asiat ja tarve käsitellä niitä yhdessä eivät toki olleet kadonneet minnekään. Luulajassa 2023 pidetyn vuositapaamisen yhteydessä yhteistyöverkosto järjesti seminaarin, jossa keskityttiin sovintoprosesseihin saamelaisten sekä vähemmistöryhmien kuten meänkielisten ja kveenien kanssa.
Viimeinen luku Barentsin kirkkojen neuvoston yhden sukupolven mittaisessa tarinassa kirjoitettiin kuluvan vuoden syyskuussa. Tällöin sananmukaisesti ympyrä sulkeutui, kun vuonna 1996 Altassa perustettu neuvosto myös virallisesti lakkautettiin Altassa 10.9.2024 viimeiseksi jääneessä vuosikokouksessaan. Näin päättyi jotain arvokasta. Samalla uusi huomen – ja uusi alku – odotti Altaan matkustanutta kokousväkeä vain yhden nukutun yön päässä.
Laskee päivä, nousee päivä: Pohjoiskalotin kirkkojen verkosto
Altan kokousväen uusi huomen 11.9. alkoi aamuhartaudella, josta metropoliitta Elian johdolla vastasi Oulun ortodoksinen hiippakunta. Sen yhteydessä isä Rauno Pietarinen piti viisaan ja syvällisen hartauspuheen, jossa hän muistutti koko kristillisen uskon ja toivon perustuvan siihen, että se, mikä koko maailman silmissä näyttää tappiolta ja kaiken loppumiselta onkin alku jollekin, mitä toivotaan ja odotetaan: Vapahtajan ristinkuolema julistaa tästä. Siksi Altan kokousväenkään ei pidä jäädä kiinni liiaksi siihen, mitä on jäänyt taakse vaan katsoa siihen, mitä on edessäpäin.
Kokouspaikkana toimi Altan Revontulten kirkko.
Kuva Juha Rauhala
Isä Raunon viisaat sanat olivat oivallinen saate ja rohkaisu päivän tehtävään, joka oli uuden, pohjoismaisen Pohjoiskalotin alueen hiippakuntien ekumeenisen yhteistyöelimen virallinen perustaminen. Aamupäivän työskentelyn päätteeksi saatiinkin iloita uudesta hiippakuntatason kirkollisesta yhteistyöelimestä, joka sai nimen Pohjoiskalotin kirkkojen verkosto (Nordkalottens kyrkliga nätwerk/Network of Churches in the North Calotte region). Pelkästään pohjoismaisestakin näkökulmasta katsottuna – siis silloinkin, kun Venäjällä sijaitsevat alueet ja hiippakunnat täytyy rajata pois – pohjoisen hiippakunnilla on monia niitä yhdistäviä erityiskysymyksiä, joita on hyödyllistä ja jopa olennaista käsitellä myös yhdessä eikä pelkästään kukin erikseen kansallisesti. Varsinkaan Pohjoismaiden välillä valtioiden välisillä rajoillakaan ei ole pohjoisessa aivan samaa merkitystä kuin etelässä. Rajat ylittävä ihmisten arkinen liikkuvuus on pohjoisilla rajaseuduilla perinteisesti hyvin suurta jo pelkästään työperäisesti. Arki on pohjoisessa eri tavalla yhteistä ja jaettua kuin etelässä.
Uusi Pohjoiskalotin kirkkojen verkosto omaksui hyvin pitkälti samat tehtävät ja tavoitteet kuin sitä edeltänyt Barentsin kirkkojen neuvosto. Pohjoisen hiippakuntien välisen yhteyden vaaliminen on erityinen, tunnustettu arvo jo itsessään, ja erityisinä painoalueina säilyvät ja merkitykseltään edelleen korostuvat ilmasto- ja alkuperäiskansoihin ja myös vähemmistöihin liittyvät kysymykset.
Niin ikään toiminnassa halutaan edelleen kiinnittää erityistä huomiota sekä satsata panoksia lasten ja nuorten hyvinvointiin, osallisuuteen ja kasvun tukeen. Saamelaisten ja nuorten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia verkoston toiminnassa halutaan kehittää ja viedä toimintaa vielä entistä lähemmäs seurakuntien käytännöllistä elämää.
Verkoston kohdalla on tärkeää myös tiedostaa, että huolimatta siitä, ettei Venäjän ortodoksinen kirkko ole nykyisessä kirkkojen kokoonpanossa mukana, verkosto on edelleen luonteeltaan ekumeeninen yhteistyön elin, koska Suomen ortodoksinen kirkko on siinä sitoutuneesti mukana. Verkostolla on halua myös ekumeenisen ulottuvuuden kehittämiseen. Keskustelua on käyty esimerkiksi Tromssan katolisen hiippakunnan/prelatuurin kutsumisesta verkoston jäseneksi.
Mitä tulee yhteyksiin Venäjälle ja erityisesti Venäjän ortodoksisen kirkon hiippakuntiin, on rehellistä todeta, että yhteyksien uutta avaamista ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Samalla on hyvä tiedostaa, että ihmisten ja kansojen kanssakäymisen historiassa asiat jatkuvasti muuttuvat eikä kulloinenkin nykyhetki vielä tarkoin determinoi tulevaa. Poliittisen ilmaston muutoksessa erilaiset tuulet ja virtaukset muuttavat suuntaa alati vaihtuvissa sykleissä, joiden kestolle ajan perusyksikkö ei ole niinkään vuosi vaan sukupolvi. Noin kaksi sukupolvea kestäneen Neuvostoliiton kommunistisen ajan ja sitä seuranneen hyvin dramaattisen poliittisen ilmaston muutoksen jälkeen Barentsin kirkkojen neuvoston ja ”sydänten ekumenian” aikaa kesti noin yhden sukupolven ajan ennen uutta dramaattista poliittisen ilmaston muutosta ja sydänten särkymistä.
Lieneekin realistista olettaa, että nykytilanteen selkeään muuttumiseen menee vähintään yhden sukupolven mittainen aika – ja samalla toivoa, että tuo aika voisi riittää. Tämän tavoitteen edistämiseen tarvitaan myös kirkkoja, työskentelemään pysyvän ja oikeudenmukaisen rauhan saavuttamiseksi ja toivon tuomiseksi keskelle ahdistusta, jota ei tunneta vain läntisellä puollella Venäjän rajaa, vaan myös Venäjän puolella tavallisten ihmisten keskuudessa. Venäjän diktatuuri on vienyt vapauden ja alistaa myös omia kansalaisiaan.
Pohjoiskalotin kirkkojen neuvosto ja globaalit ilmastonmuutokset
Nykytilanteesta johtuvan akuutin hädäntunteen rinnalla kulkee myös syväluotaavampi huolenaihe: onko nyt akuutti poliittisen ilmaston muutos merkki jostain pysyvämmästä globaalista muutoksesta kansakuntien poliittisessa historiassa, todellisesta ilmastonmuutoksesta sanan varsinaisessa mielessä, yhteen kirjoitettuna? Ovatko demokratiat ja sopimuspohjainen maailmanjärjestys uhattuina, korvautuvatko ne diktatuureilla ja nationalistisilla vähemmistöjä, alkuperäiskansoja ja muukalaisia sortavilla kansallisilla hankkeilla ja ideologioilla?
Pohjoiskalotin pohjoismaisten kirkkojen verkosto ja kansalliset rajat ylittävä kirkkojen kiinteä yhteistyö on eräs tärkeä ja konkreettinen vastatoimi edellä mainittuja uhkia vastaa. On kaksi ilmastonmuutosta – toisaalta ympäristöä ja toisaalta kansakuntien välistä yhteistä tulevaisuutta koskeva – joiden torjumiseen kirkkojen on tärkeää yhdessä sitoutua. Tässä on myös kaksi painavaa syytä, miksi Pohjoiskalotilla kirkkojen ei pidä jäädä kiinni siihen mitä on jäänyt taakse vaan katsoa kohti sitä, mikä on edessä ja millaiseen toimintaan ja tavoitteisiin se johtaa.
Suurista haasteista huolimatta toivottomaan pessimismiin ei ole aihetta, vaikka katteeton optimismi torjutaan. Kristillinen toivo on ylisukupolvista ja siksi Oulun luterilaisen hiippakunnan piispa Jukka Keskitalon muistutus Pohjoiskalotin kirkkojen verkoston perustamiskokouksessa Altassa 11.9. oli viisas: maantieteellisesti Pohjoiskalottiin kuuluu myös Murmanskin alue Venäjällä.
Tulevaisuutta emme vielä tiedä, mutta jo nimessään Pohjoiskalotin kirkkojen verkosto on tulevaisuudelle avoin eikä poissulkeva.
Ari Ojell
asiantuntija, teologia ja ekumenia
Kirkkohallitus