SuomiAreenassa tavataan!

26.6.2017

Hyvät työtoverit! Kirkko on tänä kesänä mukana SuomiAreenassa Porissa yhtenä pääjärjestäjänä yhdessä Valtioneuvoston kanslian kanssa. Heinäkuisella viikolla 10.-14.7. Poriin odotetaan runsaasti kävijöitä ja hyviä kohtaamisia. Kirkko näkyy reformaation 500-vuotismerkkivuoden hengessä, VNK puolestaan Suomi 100 -teemalla. Kirkon väkeä on toki ollut jo kauan mukana SuomiAreenassa, mutta laajamittaisemmin lähdimme mukaan viisi vuotta sitten.  Arkkihiippakunnan tuomiokapituli kutsui suunnitteluporukat koolle […]

Ihmisarvo esiin monin tavoin

10.8.2016

Kirkossa puhutaan ihmisarvosta Suuremman suojassa -kattoteeman alla vuosina 2016–2017. Kirkon vahvuusryhmästä nousseeseen ihmisarvoteemaan liittyy useampia näkymisen paikkoja eli osakampanjoita, joista ensimmäinen on tällä hetkellä käynnissä oleva kouluun lähtevien siunaus. Valtakunnallista näkyvyyttä kohdennetaan seuraavan kerran mikkelinpäivää edeltävälle viikolle. Lapsen ihmisarvosta siirrytään pyhäinpäivänä arvokkaan vanhuuden aiheisiin. Teema jatkuu vuoteen 2017 pääsiäisenä ja lukuvuoden alkaessa. Mikä kirkon vahvuusryhmä? […]

Tie kirkon tulevaisuuteen on mutkikas, mutta valoisa

8.6.2016

Koskaan ei tiedä, millaista tuleman pitää, kun vastaa kyllä kiinnostavaan kutsuun. Vielä vähemmän tietää, jos kutsutaan komiteaan, joka pohtii kirkon tulevaisuutta. Nyt tulevaisuuskomiteaa on vuosi takana. Jo nyt voi sanoa, että onpa ollut matka! Mielenkiintoinen, älyllisesti innostava, tietoa ja tuskaa lisäävä. Eikä ainakaan liian helppo. Jos kameli on komiteatyönä suunniteltu hevonen, millainen olisikaan komiteatyönä suunniteltu […]

Pieni helmi

3.6.2016

Heikki Kujanpää: Pieni pyhiinvaellus (2000) Elokuva lukee katsojaansa. On elokuvia, jotka lukevat katsojaa niin tarkkaan ja perusteellisesti, että ne tuntevat vastaanottajansa lopulta paremmin kuin tämä itse. Näin on Peter von Bagh jossain todennut. Heikki Kujanpään Pieni pyhiinvaellus (2000) on sellainen elokuva, ainakin minulle. Pelkän nimen mainitseminen nostaa tunteet pintaan. Katson sitä aina pala kurkussa. Olen […]

Terveisiä Turun junasta: kirja-arvio

11.5.2016

Terveisiä junasta! Olen pukeutunut arktisiin oloihin, Tampereella ihmiset liikkuivat hellemekoissa. Turussa kohdataan arvatenkin nenät palaneina palmujen katveessa. — Lukuelämyksen on tarjonnut tälle matkalle Kirkkohallituksen ja hiippakuntien vuosikertomus 2015. Tartuin teokseen kieltämättä lähinnä pakon edessä. Vastuu 39 äänestäjälleni painaa harteilla. Olette äänestäneet minut lukemaan näitä puolestanne. Ja minähän luen. Vuosikertomuksen puisevan rakenteen puristuksesta alkaa sinnikkäälle lukijalle […]

Hyppää Eetu hyppää

6.5.2016

Dexter Fletcher: Eddie the Eagle (2016) Fredrik ja Magnus Gertten: Nuori Zlatan (2016) Molemmat ovat kovasti tosissaan, kilpailevat omissa lajeissaan, sarjoissaan ja omilla ehdoillaan, mutta urheilijoita yhtä kaikki ja saavutuksiltaan alansa kirkkainta kärkeä. Molemmista on tehty elokuva, joka saa urheiluhullun tutkimaan itseään. Kenelle minä oikein hurraan ja miksi? Eddie Edwards ja Zlatan Ibrahimovits. Heistä kertovat […]

Kirkko osana globaalia maailmankylää

20.4.2016

Kesästä 2015 eteenpäin myös Suomessa alkoivat näkyä enenevässä määrin kansainvälisen pakolaiskriisin vaikutukset, kun poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita saapui maahamme. Kirkko on ollut mukana niin käytännön tasolla kuin kannanottojen muodossa tukemassa turvapaikanhakijoita. Seurakunnat ovat saaneet myös tunnustusta tekemästään työstä. Esimerkiksi Satakunnan ja Varsinais-Suomen Suomen Punaisen Ristin piirit antoivat paikallisille seurakunnille Ennakkoluuloton Edelläkävijä -tunnustuksen. Seurakunnat tarttuivat toimeen Kirkon […]

Lasten ja nuorten kohtaamisen kirkko

13.4.2016

Kohtaamisen kirkko toimii strategisena asiakirjana suunnannäyttäjänä koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkolle vuoteen 2020 saakka. Strategia korostaa kirkkoa kohtaamisen yhteisönä. Se toimii myös paikallisseurakuntien ja srk-yhtymien omien strategioiden tukena. Strategia tuo esille eri-ikäisten seurakuntalaisten osallisuuden ja huomioonottamisen. Mitä se tarkoittaa lasten ja nuorten kannalta? Kohtaamisen kirkon visiona on, että vuonna 2020: Seurakunnan jäsen kokee uskon Jumalaan voimavarana, ja yhä useampi […]

Kirkko keskustelee seksuaalisuudesta

11.4.2016

Olemme kirkossa jännän äärellä. Vuoden kuluttua, maaliskuussa 2017 astuu voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki, jonka myötä samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton. Kirkolle lakimuutos asettaa haasteen. Vaikenemisen sijaan on päätettävä, kuinka kirkko, ja papit sen edustajina, voi toimia uudessa tilanteessa. Avioliittoon vihkimisen lisäksi papeille tulee vuoden kuluttua myös pyyntöjä samaa sukupuolta olevien parien avioliiton siunaamiseksi. Jollei asiasta […]

”Lähdetään rakentamaan kirkkoja”

1.4.2016

Andrei Tarkovski: Andrei Rublev (Neuvostoliitto 1966/1969) Luulen, että pääsiäinen aiheuttaa aina jonkin verran päänvaivaa radio- ja televisio-ohjelmiston suunnittelijoille. Löytyisikö kanaville uskontoon viittaavaa ohjelmistoa, sopivia dokumentteja tai elokuvia? Vai pitäisikö niitä ylipäätään lähettää? Joskus pääsiäinen yllättää. Niin tekivät tänä vuonna Brysselin pommi-iskut ja Ylivieskan kirkkopalo. Tarvitsee jykeviä eväitä, kun sellaisten keskellä pohtii ihmisen osaa maapallon kiikkerällä […]