Tavallisen seurakuntalaisen housuissa

Jyväskylän koulutus

Seurakuntalaiset, seurakuntalaiset ja seurakuntalaiset. Heille me seurakunnan verkkosivustoa teemme. Seurakuntalaisten housuihin asettumista korostettiin usealla suulla myös verkkohankkeen koulutuspäivässä Jyväskylässä 14. toukokuuta.

Millainen ihminen käy seurakunnan verkkosivustolla?

Tavallinen virtanen, joka haluaa lukea ihan tavallista suomea. Ei kirkkojargonia. Hän ei tiedä mitään seurakunnan työmuodoista. Hän voi olla kiinnostunut vaikka liikunnasta ja hengellisistä asioista. Tarjoaako seurakunta tällaista yhdistelmää? Kyllä. Kerrotaanko se myös selvästi verkkosivustollamme? Ei.

Pitäisikö kirkon jäsenen tietää, mihin alueseurakuntaan hän kuuluu? Tällä hetkellä pitää. Onnistuneella verkkosivustolla ei pidä. Esimerkiksi Jyväskylän Kortepohjassa asuvan ei tarvitse tietää, että hän kuuluu Keltinmäen alueseurakuntaan –  ja silti hän löytää etsimänsä verkkosivustolta ja paikkansa seurakunnassa.

Jyväskylän workshop

Seurakunnan verkkosivustolle tullaan Googlen kautta

Harva naputtelee huvikseen selaimen osoiteriville pitkiä liirumlaarumeita. Kortepohjalainen syöttää haluamansa hakusanat Googleen, jotenkin näin: ”kortepohja seurakunta nuoret liikunta”. Sieltä sitten hän päätyy maagisesti oikeaan paikkaan – seurakunnan verkkosivustolla käytetyn onnistuneen otsikoinnin ja kortepohjalaisen Google-haun kohdatessa. Paitsi että kortepohjalainen voi joutua tahtomattaan jonkin ihmeellisen Keltinmäen alueseurakunnan sivuille, joka ei ole hänen mielestään ole se oikea paikka.

Myös uskossaan häilyville tapakristityille!

Seurakuntien sivustot on rakennettu tähän saakka pitkälti aktiivisille seurakuntalaisille. Entä kaikki uskossaan häilyvät tapakristityt – mitä heille tarjotaan? Löytävätkö hengellisistä asioista kiinnostuneet vastauksia seurakuntien sivuilta? Ilokseni, heitä ajatellaan seurakuntien verkkohankkeessa erityisellä lämmöllä.

Kaikki toiminta on viestintää

Perinteisesti ajatellaan, että viestintä peesaa seurakuntien yleistä tekemistä. Verkkohankkeeseen osallistujilla on nyt oivallinen sauma ravistella seurakuntien ilmapiiriä ja päivittäistä työtä. Jos verkosta karsitaan byrokratia, kirkkojargon ja hallinnolliset jaot, niin eikö se onnistuisi kaikessa toiminnassa ja jokaisessa kohtaamisessa?

Tutustu tavallisiin seurakuntalaisiin eli Lukkarin käyttäjäpersooniin Marttiin ja Pekkaan! Katso video!

Työntekoa ja tunnelmaa Jyväskylässä:

Jyväskylässä

JyväskyläJyväskylä